sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Houston, we have a problem

Kun aktiivista työmaa-aikaa oli ehtinyt kulua jo muutama tunti, saatiin ensimmäinen haastekin aikaiseksi. Teetimme ammattilaisilla pohjatutkimuksen luottamatta yleiseen "kouraistaan kauhalla" menetelmään. Hyvin tehtyä työtä, huonolla tuurilla. Seitsemän mittapistettä kiersivät tarkalleen kallion reunoja myöten ja juuri talon muotoinen kallioharjanne löytyi kivasti yllätyksenä. (Sitä ennen oli löytynyt kyllä muutama kauniskin kivi tontin nurkkaa rajaamaan.)

Jos jätetään sen angst-osuus väliin, niin löytyihän asiasta mukaviakin puolia. Kaikki lähinaapurit tulivat tutuksi, kun pääsin tutkimaan heidän komeroiden nurkat, verhojen taustat, sokkelit ja seinäpinnat kameran kera louhintakatselmusta varten. (ja olemme varautuneet joukkokatselmuksen vastaanottamiseen juuri ennen siivouspäivää kostoksi tulevilta naapureilta).

Tontille on viety trukkilavoja, joihin voi omin pikkukätösin pinota liuskeisia graniittiviipaleita tulevia kukkapenkkejä reunustamaan. (se omin pienin kätösin tarkoittaa sitä, että mies lupasi kysellä talkoolaisia ja talkovakuutus työmaa-ajaksi hoidettu)

Miehelle ei tarvitse ostaa päältä ajettavaa ruohonleikkuria, sillä miehelle varattu n. 100m2:n nurmikkoalue muuttuu japanilaiseksi kalliopuutarhaksi. (tässä kohdin mies väittää, että tämä vaihtoehto oli ihan ennalta suunniteltu.)

Louhintaa varten piti putsailla kallion lakea. Tämä taasen tapahtui harrastamalla vesileikkejä ja mutalöllöä lapion ja harjan kera.  Ja tämä tietysti kesähelteellä kaikkien naapureiden ja maisemien katselijoiden riemuksi ja olkapäiden palamiseksi.

Muutama vinkki, jos omalle kohdalle sattuu louhintatarve:
- ilmoita kaikille naapureille ja niillekin joita et etäisyyden takia ihan naapuriksi laskekkaan (liukuva käsite on 30...200 metriä)
- sovi, kuka tekee louhintakatselmukset naapureihin. Kartoita erityisesti naapuruston kivirunkoiset ja rapatut talot
- hanki kunnon louhija, mielellään josta saat suosituksia
- varmista, että louhijalla on vastuuvakuutukset kunnossa, rakennustyömaalle hankittu kotivakuutus ei korvaa louhintavahinkoja
- sovi tärinämittauksista louhijan kanssa
- tutustu julkaisuun "Käytännön ohjeita pientalorakentamisen louhintatöihin"
http://www.infrary.fi/files/1727_Turvallisuusohjelouhinta.pdf 
- tutustu kirjaan "Japanilainen puutarha suomalaisittain". Eihän nyt hyviä (ja kalliita) kiviä pois kuskata....


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti